Kävästiin aamulla heittämässä kaverimme St. Margrethenin rautatieasemalle ja kun sitten tultiin takaisin Dornbirniin, sää näytti aikasta aurinkoiselta. Tuumailtiin sitten, et kun näin sunnuntaisin ei yleensä ole mitään tekemistä niin voisi perinteitä kunnioittaen lähteä tekeen sunnuntaivaelluksen. Ja niinpä me sit tehtiinkin.

Ollaan jo näitä meidän lähiseutuja vaelleltu sen verran, että ei enää viitsinyt toistamiseen samoja paikkoja koluta. Joten katottiin sitten joku sellainen vuorireitti jolla ei vielä ole käyty. Sellainen löytyi naapurikylän puolelta, huippu nimeltä Hohe Kügel, eli vapaasti suomennettuna Suur kuula-niminen vuori. Ajeltiin sellaiselle pienelle gästhauselle, josta sitten lähdettiin vaelteleen. Tässäpä lähtöpaikkamme.

Vaellusreitti johti metsän keskelle jossa sitten tarvottiin ylöspäin. Siellä oli ihan älyttömästi puun juuria, joten jokaista askeltaan sai varoa ihan kiitettävästi.

Nähtiin myös kovin pahkurainen puu.

Oli muuten jännä että kun oltiin jossain siellä 1500 metrin korkeudella, alkoi kasvillisuus näyttämään ihan samalta kuin Suomessa. Oli metsäkurjenpolvia ja päivänkakkaroita ja sitten niitä keltaisia vähän päivänkakkaran näköisiä kukkia, joissa on kauheesti terälehtiä. Ja sellaisia villivadelmapensaitakin nähtiin.

Tälläisiä maisemia sieltä puiden lomasta sitten näkyi välillä. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin tuolla alhaalla, melkein keskellä kuvaa, näkyy se sama talo jonka luolta lähdettiin kävelemään. Eli ollaan jo aika reippaasti kivuttu ylöspäin tämän kuvan ottamiseen mennessä.

Kun sitten päästiin pois metsän keskeltä, putkahdettiin keskelle niittyjä ja laidunpeltoja. Siellä kuului sellainen kilinä, kun siellä oli varmaan satoja lehmiä laiduntamassa nummeilla. Komiat on maisemat lehmilläkin laiduntaa...

Lehmiä toisella puolella olevassa laakosssa:

Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa näkyy meidän tavoitteemme, eli se Hohe Kügelin huippu. Enää ei ole pitkä matka... tässäpä meikäläinen talsii ylöspäin.

Ylhäältä avautuikin sitten erittäin komiat maisemat. Tuo huippu oli 1645 metrin korkeudella. Tuossa ekassa kuvassa lähimmät kaupungit ovat vielä Itävallan puolta, mutta nuo kauempana sijaitsevat asutukset ovat jo Sveitsiä ja nuo vuoret on sit tietty myös Sveitsin puolta jo. Raja menee suunnilleen puolessa välissä tuossa laaksossa.

Niin ja tuossa kuvassa näkyy taas se meidän lähtöpaikkakin jos tarkkaan katselee. Se on tuossa kuvan keskellä näkyvällä vihreällä niityllä, jonka läpi menee myös tie.

Koska oli sunnuntai ja aurinkoinen päivä vähään aikaan, ei meidänkään tarvinnut yksin tuolla huipulla olla... Tässäpä meikäläinen viettämässä ansaittua lepotuokiota.

Kun sit oli syöty eväämme, lähdettiin köpöttelemään takaisin alaspäin hieman eri reittiä kuin mistä tultiin. Tää reitti tosin ei ollut ihan niin juurinen kuin mitä ylöspäin mennessä, mutta sitäkin mutaisempi ja märempi... Oltiin nimittäin taas keskellä lehmien peltoja ja lehmät oli tallanneet maan paikoittain aika mutaiseksi velliksi. Mutta onneks on hyvät kengät jotka voi pestä kotosalla vesihanan alla, joten eipä muta menoa haitannut. Maisemakuvia sieltä.

Loppumatka käveltiinkin sitten mettäpoluja alaspäin taas ja välillä vastaan tuli jylhiä vuoristopuroja... Sateisemmalla säällä ovat varmasti vieläkin jylhempiä.

Että sellaista tähän päivään. Illalla alkoikin sitten ukkonen ja pilvistä on ollut siitä alkaen. Sunnuntai oli ainut aurinkoinen päivä oikeastaan koko viikolla. Ihan hyvä että tuli käytettyä se vaelteluun... :)